Eipä ole tullut taas pitkään aikaan kirjoiteltua. Syykin on erittäin yksinkertainen, sillä nyt ei ole tapahtunut juuri mitään kertomisen arvoista. Paitsi tänään käytiin Saviskalla treenailemassa. Alkuun meni oikein mukavasti, eli vauhtia riitti. Mutta loppua kohden vauhtikin lopahti ja silloin oli aika tahmomista koko touhu. Kontaktit meni hyvin ja niille pysähdyttiinkin hyvin. Kun kerran kentällä oltiin niin harjoiteltiin myös tokoa. Meni ihan hyvin muuten, paitsi seuraamisen kontakti tahtoi vähän hapuilla välillä. Luoksetulo oli myös hyvä, mutta vauhtia olisi voinut olla vähän enemmän. Paikkallaoloon ei huvittanut jäädä oikein, kun kenttä oli vähän kostea. Vilma oli koko ajan vähän semmoinen että ajatukset oli jossain ihan muualla ja se lähti haistelemaan aina kun sihen tuli vähänkin tilaisuus.. Huoh. Taitaa olla juoksut tulossa kun korvat on jossain ihan muualla.

Perjaintaina lenkiltä tarttui mukaan ikävä yllätys. Vilma oli nimittäin kävellyt johonkin puskaan, jossa oli jotain takiaisen tapaisia juttuja. Vilman toinen etujalka oli ihan täynnä niitä ja oli siinä kyllä perjantai illalle puuhaa kun niitä sitten nyppi pois. Oli muuten varmaan tuhansia niitä "takiaisia" Huhuh.